perjantai, 22. huhtikuuta 2016

Ihmiset tuotteiden takaa – Saksalan Saippuaa (Saxby Tvål)

Tarkoituksenani on esitellä blogissa silloin tällöin yritys ja etenkin yrittäjä verkkokaupasta löytyvien tuotteiden takaa. Sarjan aloittaa Kari ja Eiwor, jotka löytyvät Saksalan saippuaa -tuotemerkin takaa.

Sasmer Oyn yrittäjänä toimii Porvoolainen Kari Veijalainen, joka on toiminut yrittäjänä erilaisissa yrityksissä jo vuodesta 2002. Vaimo Eivor Ewalds ei ole virallisesti mukana yritystoiminnassa, mutta toimii vapaa-aikoinaan asiantuntija-apuna. Perheeseen kuuluu kaksi tytärtä ja kohta neljä lastenlasta. Ihan nuorista yrittäjistä ei siis ole kyse, mutta saippuabisnes on antanut heidän mukaansa parisuhteellekin uutta virtaa ja hauskaa yhdessäoloa työn merkeissä.

saksalan saippuaa
Kuvassa Kari Pellingin kyläkaupan tapahtumassa viime kesänä.

Saksalan Saippuaa -tuotteet on yksi Sasmer Oy: n toimialoista. Saippuoita ja voiteita on tehty n. 3 vuotta, josta tuotekehitys vei vuoden. Idea tarpeettomien kemikaalien välttämiseen kosmetiikkatuotteissa sai alkunsa pariskunnan kiinnostuksesta luonnonmukaisiin tuotteisiin. Lisäksi myös pakkaukset on pyritty valitsemaan mahdollisimman vähän luontoa kuormittavilla ratkaisuilla.

Kari on teollisuusautomaation asiantuntija ja on voinut hyödyntää osaamistaan tuotantomenetelmiä kehittäessään ja laadunvarmistuksessa. Eivor puolestaan on kemisti/taidemaalari ja uusien tuotteiden kehittäminen on hänestä hauskaa puuhaa. Kari on myös kiinnostunut valokuvaamisesta. Pakkausten suunnittelu, lay out ja mainoskuvien ottaminen on heille todella mieluista hommaa.

Tervasaippuan kehittäminen osoittautui erityisen haastavaksi: ”Välillä tuntui että tähtien asennotkin vaikuttavat lopputulokseen. Toisinaan koko tuotantotila tuoksui niin voimakkaasti että vesi valui silmistä, tai sitten saippuoitumista ei tapahtunut ollenkaan tai aivan liian nopeasti. Lopulta oikea metodi löytyi.” Ja hyvä niin, sillä tuoloksena on varsin hieno tuote.

Yrityksen arvoina on tuotteiden luonnomukaisuuden sekä suomalaisen käsityön arvostaminen ja tuotteiden laatuun panostetaan paljon. Kaikki tuotteet ovat jäljitettävissä eräkohtaisesti raaka-aineiden ja valmistusmenetelmien suhteen. Tällä Saksalan Saippuaa pyrkii erottumaan monista kilpailijoista. Karin ja Eivorin mukaan varsinkin nuoret vaikuttavat olevan hyvin valveutuneita ja kiinnostuneita lisäaineettomista tuotteista.

Pariskunta pitää ”saippuabisnestä” erittäin mielenkiintoisena. He voivat siinä käyttää hyödykseen osaamistaan eri aloilta. Molemmat ovat lähtöisin maatilalta ja luonto & eläimet ovat heille tärkeitä. Perheestä löytyy nyt dalmatialainen ja pari kollikissaa. Viime vuonna Kari ja Eivor joutuivat surukseen luopumaan 29 vuotta vanhoista hevosistaan.

Vuonna 2001 Kari ja Eivor siirsivät takapihalleen hirsitalon Mäntsälästä. Talo toimii nyt ateljeena ja Saksalan Saippuan ”konttorina”. Pariskuntaa kiinnostaa siis myös vanhan vaaliminen ja kunnostaminen. Tänä keväänä he ovat rakentaneet markkinavaunun vanhaan englantilaiseen tyyliin. Tarkoituksena on kiertää kesällä paikallisissa markkinatapahtumissa.

Verkkokaupasta löytyvät palasaippuoiden (kahvi, terva, kehäkukka ja laventeli) lisäksi hunajainen käsivoide ja Tervavoide. Kaikki Saksalan Saippuaa -tuotteet ovat -15% alennuksessa koodilla: saksala 25.4.2016 asti.

saksalansaippuaa