torstai, 19. toukokuuta 2016

Sairasloman ruokapohdintoja

Löytyi viimein sellainen tauti, joka sai hetkeksi emännän pysähtymään. Töihin ei vaan yksinkertaisesti kykene. Onneksi sain lomittajan sairasloman ajaksi isännän avuksi navettatöille. Mutta paljonhan sitä olisi muutakin tehtävää päivän aikana.

Tänään sitten ajakuluksi päätin lukaista kotimaisen ruokatutkijan näkemyksiä. En tiedä olisiko pitänyt. No, ainakin juttu herätti monenlaisia ajatuksia, joita sitten kirjoittelinkin jutun jakaneen fb-kaverini seinälle. Ajattelin sitten koostaa niistä ihan julkisen blogipostauksen. Tässäpä siis joitain minun ajatuksia aiheesta. Kommentoi ihmeessä omia mietteitäsi jutun alle.

Maailmalla, suuressa mittakaavassa lihantuotanto on varsin ongelmallista, mutta täällä Suomessa laidunmaiden takia ei kaadeta metsää, eläimet pystyvät hyödyntämään laiduntaessa monenlaisia ympäristöjä ja hoitamaan samalla maisemaa. Mikään ei ole niin kaunista, kun metsälaitumella laiduntavat eläimet. Ja kyllä, hyvillä mielin syön lihaa, joko itse kasvattamaani tai sitten vähintään kotimaista, jonka tuotantotavat tiedän (satsaukset eläinten hvyinvointiin ja antibioottien todella valvotun ja rajoitetun käytön + tiukasti valvotun ketjun pellolta kauppaan asti.) Ei sillä, kasvissyönti on ihan ok heille, jotka sen valitsevat. Ja se on totta, että maistuvia kasvisruokia ei ehkä vielä oikein täällä osata tehdä.

Lihan syönnissä tärkeää on mielestäni panostaa siihen laatuun, tietää alkuperä ja olosuhteet & oikeat faktat. Jos olisin pelkän kaupan lihan varassa, kuluttaisimme sitä varmasti vähemmän. Nyt syömme pääasiassa eläimiä joiden nimikin tiedetään ja siitä saatetaan ruokapöydässä keskustella. Tiedä mitä syöt ja arvosta ruokaa, koska sen eteen on tehty valtavasti työtä! Tässä linkissä jotain vinkkejä, mitä asioita voisi ottaa huomioon lihaa ostaessa. Jutussa videota Perkkiön tilalta, joka muuten löytyy myös sivustoltamme.

Minusta on harmillista, että kaikki ruuantuotanto (lihantuotanto) niputetaan aina samaan. Tottakai joku soijan kasvatus on ongelmallista ja isot feed lotit. En edes tiedä haluanko tietää, miten jossain Kiinassa eläimiä pidetään, tai miten Afrikassa kylmäketju säilyy. Suomessa on asiat hyvin, kun niitä vertaa maailman laajuisiin ongelmiin: isot monikansalliset firmat ryöstävät maata, monimuotoisuus viljelykasveissa ja eläinlajeissa häviää ja kaikki kasvattaa kohta samaa geenimaniouloitua lajiketta, perheviljelmät häviää, eläintautitilanne maailmalla räjähtää käsiin, antibioottien sekä erilaisten kasvinsuojeluaineiden käyttö (Suomessahan talvi hoitaa tuholaisia ja kasvitauteja tehokkaasti ja aineiden käyttö on tarkkaan säädeltyä & valvottua jne…). Haluaisin, että tätä kotimaista näkökulmaa ja meidän erikoislaatuista tilannetta tuotaisiin edes jotenkin esiin näissä maailmanlaajuisia ongelmia käsittelevissä jutuissa. Täällä Suomessa on niin paljon hyvää (vielä). Voi vaikka nuolla raakaa kakkutaikinaa kulhon pohjalta, mitä ei kannata muualla maailmassa tehdä.

Toinen asia, johon lihansyönnin ohella pitäisi kiinnittää huomiota on ruokahävikki. Se on aivan älytöntä meillä länsimaissa. Miten paljon turhaa työtä sen pois heitettävän ruuan eteen on tehty?! (Tässä hyvä video aiheesta.) Ja sitten toisaalla on ihmisiä, joilla ei ole ruokaa ollenkaan. Ja nythän tilanne on vielä se, että siellä köyhillä alueilla tuotetaan ruokaa juurikin rikkaille länsimaille. Tilnateessa on niin paljon pielessä, isot rahat kyseessä ja hullummaksi taitaa tilanne vaan mennä. Ihmisen ahneudellahan ei valitettavasti ole mitään rajaa. Ja niitä isoja rahoja ei kukaan siellä ruuan alkutuotannossa, sitä paskaista ja rankinta työtä tekevä nää. Ei täällä, eikä muuallakaan maailmassa. Kermat kerää päältä joku muu.

Mitä sitten syötkin, kiinnitä huomiota ruuan alkuperään (ei muuten ole ihan sama, mistä ne kasviksetkaan tulee), tutustu faktoihin, kysele asioista vaikka viljelijöiltä itseltään, tutustu maatiloihin edes netin kautta, jos mahdollisuutta oikealle vierailulle ei ole. Mahdollisuuksia tutustua aiheeseen on monia. Ruoka on arvokas ja elintärkeä asia!

laidun