28.6.2015 Avoimet puutarhat

Avoimet puutarhat teemapäivän suosio yllätti jälleen kerran kaikki odotukset. Vierailijoiden, puutarhanomistajien ja myös median erittäin myönteinen palaute päivästä on innostanut meidät järjestämään uusi tapahtuma myös tänä vuonna – 28.6.2015 klo 12-18. Teemapäivänä portit aukeavat yhdeksi päiväksi vierailijoille lukuisiin ihaniin kotipuutarhoihin ja muihin puutarhakohteisiin maassamme.

Avoimet puutarhat järjestettiin kolmannen kerran 29.6.2014, jolloin mukana oli noin 500 puutarhakohdetta ja niissä kävi päivän aikana lähemmäs 50 000 vierailijaa. Mukana oli pieniä ja suuria kotipuutarhoja ja muita puutarhakohteita sekä maaseudulta että kaupungista. Puutarhoja yhdistävänä tekijänä oli, että omistaja koki itse puutarhansa esittelemisen arvoiseksi ja halusi jakaa kokemuksiaan muiden harrastajien kanssa.

Ensimmäisenä teemapäivänä 19.8.2012 oli 300 puutarhakohdetta auki ja niihin tutustui yhteensä 40 000 vierailijaa, – noin 150 vierasta keskimäärin puutarhaa kohden! Toinen teemapäivä järjestettiin 4.8.2013 ja silloin mukana oli noin 500 puutarhakohdetta ja niihin tutustui yli 55 000 vierailijaa!

Tutustu kohteisiin tai ilmoita oma puutarhasi mukaan osoitteessa http://www.avoimetpuutarhat.fi

Aika 28.6.2015 klo 1218 /