Ohjeita tilavierailuja varten

Vierailu ihan oikealla maatilalla voi olla hieno, opettavainen ja viihdyttävä kokemus niin lapsille kuin aikuisillekin. Tässä muutama ohje helpottamaan vierailun onnistumista.

Soita ennakkoon
Tilalliset ovat melko kiireistä porukkaa, varsinkin kesäaikaan, joten sovithan käynnistä aina etukäteen soittamalla tai sähköpostilla. Osalla tiloilla on myös aukioloajat tilapuotiin tai yleisiä tapahtumia, joihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Maatila on työpaikan ohella myös koti, joten näin toimimalla kunnoitamme tilallisten yksityisyyttä ja helpottamme työtaakkaa.

Jätä autosi merkitylle alueelle
Jos parkkipaikkoja ei ole merkitty, kysy.

Valmistaudu vierailuun
Maatiloilla voi sattua vahinkoja ja säätilaan ei pysty vaikuttamaan. Pukeudu säänmukaisesti vaatteisiin, jotka saavat likaantua ja tukeviin kenkiin, joilla on helppo kävellä epätasaisessakin maastossa. Jos tilalla ei ole kahviota tai ruokailumahdollisuutta, ota mukaan vettä ja välipalaa.

Kerää vain sellaista, mihin olet saanut luvan
Muista, että maatilojen tuotteet ovat tilallisten elantoa. Voi olla houkuttelevaa maistaa herkullisen näköisiä marjoja, vihanneksia yms., mutta maistele vain sellaista, mihin on annettu lupa. Ja kerrothan sen myös lapsille. Usein tilan tuotteita on mahdollista ostaa mukaan vierailun päätteeksi.

Tilojen omat säännöt
Viljelijät toimivat usein oppaina tilalla. On tärkeää muistaa (etenkin lasten kanssa) turvallisuussäännöt. Eri tiloilla voi olla erilaisia sääntöjä ja niitä on aina kunnioitettava.

Yleisesti eläinten lanka-aidoissa kulkee sähkö. Niihin ei kannata koskea. Eläinten kanssa käyttäydytään rauhallisesti ja niitä ei saa ruokkia ilman lupaa. Vääränlainen ja liiallinen ruoka saattaa olla eläimille hengenvaarallista.

Laitumelle ja eläintiloihin meno on ehdottomasti kielletty ilman lupaa turvallisuuden ja tautisuojan takia. Eläinsuojiin mennessä on aina suojauduttava vähintään kenkäsuojin, usein myös suojahaalarein. Suojavarusteet saa tilata, jos se järjestää kierroksen eläintiloissa.

Jätä omat lemmikit kotiin tai ainakin varmista etukäteen voiko lemmikin ottaa tilavierailulle mukaan.

Lapsilla (ja aikuisillakin) saatta tulla mieleen kaikenlaisia kysymyksiä vierailun aikana. Tilalliset varmasti vastaavat mielellään kaikkiin töitänsä koskeviin kysymyksiin.

Elämyksellisiä tilavierailuja!